Voi hyvää perjantai-iltapäivää maailma! Huone Fforstissa on mmminun!
Asiat soljuu nyt niin vaivatta, että olen aika varma, että huomaan kohta passini vanhentuneen tai teen vahingossa esim. aseellisen ryöstön. Hihii, mä saan puolalaisen kämppiksen, joitain huonekaluja ja oman tilan pelastetussa DDR-talossa! Toivottavasti siellä soi vieläkin torvet.
Teen nyt listan asioista, jotka pitää vielä hoitaa ennen lähtöä. Se näyttää tältä:
1. Gradu valmiiksi. Se on jo melkein.
2. "Praktikumtyö" valmiiksi aiheesta Ulkomaanlehtori - mahdollisuus vai uhka?
3. Kahden kurssin tentit.
4. Viimeinen suomen kielen tentti.
5. Tavaroiden pakkaaminen ja kuljettaminen Jämsänkoskelle säilöön (vanhempieni suureksi iloksi & onneksi).
...mutta jotten vaipuisi epätoivoon:
6. Filkkarit! Olen siellä tänäkin vuonna myymässä lippuja.
7. Tallinnaan syömään kakkua Anun ja Iinan kanssa!
8. Joonaksen tuparit = vodkaa, piraatteja ja tähtitieteilijöitä jossain solussa jossain öö. Missä päin Helsinkiä ylipäänsä on Koskela?
9. Syntymäpäiväni. Täytän 27.
10. Prinsessa Victoria saa vauvan.
perjantai 17. helmikuuta 2012
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Frankfurt (Oder) schrumpft!
Oho oho, nyt ammutaan FFO:sta kovilla. Lehtori M. on mainostanut koditonta suomen kielen harjoittelijaa sähköpostilistoilla, ja ensimmäinen yhteydenotto tuli täältä. Verbuendungshaus Fforst on yhteisöasumismuoto ja jonkinlainen kansainväliseen vuorovaikutukseen pyrkivä kulttuuriprojekti, joka käynnistyi, kun joukko opiskelijoita pelasti kaksi kasarilla rakennettua kerrostaloa purku-uhan alta, kunnosti ne ja muutti niihin asumaan. Kannattaa katsoa YouTube-video Fforstin etusivulta.
Yksi syy Fforstin perustamiseen vuonna 2006 oli, että kaksoskaupungin saksalaiset ja puolalaiset opiskelijat eivät oikeastaan minglanneet keskenään vaan livistivät heti Viadrinalta päästyään takaisin poteroihinsa - saksalaiset Berliinin-junaan, puolalaiset Oderin toiselle puolen Słubiceen. Poteroiden välissä FFO tyhjeni ja DDR:n aikaisia kerrostaloja jyrättiin matalaksi, koska kukaan ei halunnut asua niissä. Fforstin kahdessa talossa asuu nykyään kolmisenkymmentä opiskelijaa ja muuta FFO:n asukasta Saksasta, Puolasta ja sieltä sun täältä. Siellä järjestetään itsestäänselvien opiskelijabileiden lisäksi kirjallisuusiltoja, kielikursseja, perhetapaamisia ja tiessunmitä minun käsittääkseni kenelle tahansa, joka haluaa osallistua.
No herttamunjee, jännältähän tuo kuulostaa. Kirjoitin noin kuusirivistä saksankielistä sähköpostiani Fforstiin noin puolitoista tuntia. Mitenköhän mä koskaan pääsin peruskoulusta läpi? Seuraavaksi Fforstista lähetetään mulle kyselykaavake, jonka perusteella fförsterit päättää, sovinko mä sinne asukkaaksi. En sano vielä tästä sen enempää, etten innostu. Luultavasti ne on siellä ihan ärsyttäviä hippejä ja laulaa Kumbaya My Lordia pilvessä all day & all night. (Voiiiipaska jos en muka sovi Fforstiin! Mähän olen hirveän kansainvälinen ja kultturelli ja voin aina tarvittaessa vetää kitaralla Wind of Changen!)
Tampereen-kotiin on nyt uudet asukkaat löydetty, vuokra-, netti- ja sähkösopimukset on irtisanottu, loppuunnukuttu sänky luvattu jättää Neuvostoliiton hajoamisvuonna syntyneen Kaisa-vuokralaisen käyttöön huhtikuun alusta lähtien (mitä nämä nuoret ihmiset on ja mistä niitä oikein sikiää?) ja Tornin kalenteriin kirjoitettu "Sanna lähtee! Älkää soittako ennen heinäkuuta!". Dramaattisia askelia ylipäänsä otettu.
Yksi syy Fforstin perustamiseen vuonna 2006 oli, että kaksoskaupungin saksalaiset ja puolalaiset opiskelijat eivät oikeastaan minglanneet keskenään vaan livistivät heti Viadrinalta päästyään takaisin poteroihinsa - saksalaiset Berliinin-junaan, puolalaiset Oderin toiselle puolen Słubiceen. Poteroiden välissä FFO tyhjeni ja DDR:n aikaisia kerrostaloja jyrättiin matalaksi, koska kukaan ei halunnut asua niissä. Fforstin kahdessa talossa asuu nykyään kolmisenkymmentä opiskelijaa ja muuta FFO:n asukasta Saksasta, Puolasta ja sieltä sun täältä. Siellä järjestetään itsestäänselvien opiskelijabileiden lisäksi kirjallisuusiltoja, kielikursseja, perhetapaamisia ja tiessunmitä minun käsittääkseni kenelle tahansa, joka haluaa osallistua.
No herttamunjee, jännältähän tuo kuulostaa. Kirjoitin noin kuusirivistä saksankielistä sähköpostiani Fforstiin noin puolitoista tuntia. Mitenköhän mä koskaan pääsin peruskoulusta läpi? Seuraavaksi Fforstista lähetetään mulle kyselykaavake, jonka perusteella fförsterit päättää, sovinko mä sinne asukkaaksi. En sano vielä tästä sen enempää, etten innostu. Luultavasti ne on siellä ihan ärsyttäviä hippejä ja laulaa Kumbaya My Lordia pilvessä all day & all night. (Voiiiipaska jos en muka sovi Fforstiin! Mähän olen hirveän kansainvälinen ja kultturelli ja voin aina tarvittaessa vetää kitaralla Wind of Changen!)
Tampereen-kotiin on nyt uudet asukkaat löydetty, vuokra-, netti- ja sähkösopimukset on irtisanottu, loppuunnukuttu sänky luvattu jättää Neuvostoliiton hajoamisvuonna syntyneen Kaisa-vuokralaisen käyttöön huhtikuun alusta lähtien (mitä nämä nuoret ihmiset on ja mistä niitä oikein sikiää?) ja Tornin kalenteriin kirjoitettu "Sanna lähtee! Älkää soittako ennen heinäkuuta!". Dramaattisia askelia ylipäänsä otettu.
Muun muassa ihmeistä ja Vita Colasta
Hankin torstaina iltapäivällä netitse junalipun Varsovasta FFO:iin. Kyseiseen junaan ei voinut ostaa e-lippua, joten jouduin tilaamaan lipun perinnepostina kotiini kolmen ja puolen euron postikuluilla. Deutsche Bahnin sivuilla sanottiin, että lipun toimitus kestää yhdestä kolmeen arkipäivää.
Maanantaina tulin kotiin Telakalla vietetyn mukavan illan jälkeen. Eteisen tuolilla minua odotti kirjekuori Deutsche Bahnilta Frau Sanna-Leena V:lle.
Yksinäinen onnen ja liikutuksen kyynel sille, että tällaisia asioita tapahtuu; sille, että on järjestelmiä, jotka toimivat. Kahdessa arkipäivässä.
Lauantaina oli Elävän Kirjallisuuden Festivaali. Ehdin muun muassa ottaa kuvia tyylikkäästä ja asiantuntevasta Emmistä Filkkari-kojulla sekä rakastua palavasti Risto Isomäkeen ja sen tapaan puhua käsillä ennen kuin hirveä hinkuyskä lannisti mut kesken kaiken kotiin. Lohdutukseksi ostin Savukeitaan matkaoppaan Itä-Berliiniin (Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen 2011), jotta vähän tietäisin ja osaisin sitten, kun Berliini on yhtä lähellä kuin Jyväskylä oli silloin, kun asuin Jämsänkoskella. (Kun olin 11, Jyväskylä oli suunnilleen yhtä siisti juttu kuin Berliini on nyt.) Tuo on ihan mukava matkaopas: sellainen, jonka avulla löydän varmaan halutessani kiinnostavia paikkoja mutta joka viiden vuoden päästä on jo ihan vanhentunut. Sellainen, jonka kirjoittajien makuun jostain syystä luotan. Hipit tietää.
Mulla oli vuonna 2007-2008 Prahassa kaksi (maailman parasta) saksalaista kämppistä, joista Marc oli Freiburgista (läheltä Ranskan rajaa) ja Heike Chemnitzistä (ent. Karl-Marx-Stadt). Näin jälkeenpäin ajatellen Heike promosi Itä-Saksan mulle huomattavasti paremmin kuin Marc omat hoodinsa. Kun Heike oli käynyt kotona, meillä juotiin Rotkäppcheniä ja Vita Colaa (no toin mäkin Suomesta salmiakkikossua - se oli kaikkien mielestä pahaa paitsi Josén). Heiken lapsuusjutuissa otettiin mustavalkokuvia ja ajettiin Trabantilla ja sitten murtui muuri ja mietittiin, lähdetäänkö länteen vai ei. Heike halusi korostaa sitä, että se oli nimenomaan idästä. Länsisaksalaisuudessa taas ei kai ollut mitään korostettavaa. Eihän mun ikätovereideni lapsuuden Länsi-Saksa tavallaan koskaan kadonnut, jatkoi vain kehitystään yhtenäisenä Saksana. (Esimerkkini länsisaksalaisesta on kyllä vähän löperö, kun sillä on juuret Transilvanian saksalaisvähemmistössä ja siitä käytettiin poliittisesti korrektia lempinimeä Gipsy-Marc.) Onko tämä verrattavissa siihen, että englantilaista ei haittaa olla britti, mutta skotlantilainen haluaa olla nimenomaan skotlantilainen (moi T. ja Google Translator)? Onko yksilön identiteetin suuressa kakussa reilumpi viipale kansallisuutta, jos kotimaa on jokin, jota ei sellaisenaan enää ole? Itäsaksalainen identiteetti: mahdollisuus vai uhka?
Lehtori M. FFO:sta soitti tänään. Juteltiin kevään aikataulusta ja käytännön asioista. Elokuva-asiakin helpottui juuri puolella: järjestänkin illat yhdessä ruotsalaisen harjoittelijan kanssa nimellä "skandinaaviset elokuvaillat". Ah, voin ottaa mun Tillsammans-dvd:n mukaan ja sitten tietenkin pitää kattoa Fucking Åmål ja ja ja, ehkä se ruotsalainen voi sitten huolehtia niistä ei-masentavista suomalaisista elokuvista, kivakiitoshei. Lehtori M. myös toivoo, että hankkisin kursseja varten Salatut elämät -dvd:n. Että sellasta kulttuurivientiä. Tulee olemaan vaikeaa pitäytyä esittämästä ryhmille Ismo puun takana -kuva-arvoitusta.
Maanantaina tulin kotiin Telakalla vietetyn mukavan illan jälkeen. Eteisen tuolilla minua odotti kirjekuori Deutsche Bahnilta Frau Sanna-Leena V:lle.
Yksinäinen onnen ja liikutuksen kyynel sille, että tällaisia asioita tapahtuu; sille, että on järjestelmiä, jotka toimivat. Kahdessa arkipäivässä.
Lauantaina oli Elävän Kirjallisuuden Festivaali. Ehdin muun muassa ottaa kuvia tyylikkäästä ja asiantuntevasta Emmistä Filkkari-kojulla sekä rakastua palavasti Risto Isomäkeen ja sen tapaan puhua käsillä ennen kuin hirveä hinkuyskä lannisti mut kesken kaiken kotiin. Lohdutukseksi ostin Savukeitaan matkaoppaan Itä-Berliiniin (Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen 2011), jotta vähän tietäisin ja osaisin sitten, kun Berliini on yhtä lähellä kuin Jyväskylä oli silloin, kun asuin Jämsänkoskella. (Kun olin 11, Jyväskylä oli suunnilleen yhtä siisti juttu kuin Berliini on nyt.) Tuo on ihan mukava matkaopas: sellainen, jonka avulla löydän varmaan halutessani kiinnostavia paikkoja mutta joka viiden vuoden päästä on jo ihan vanhentunut. Sellainen, jonka kirjoittajien makuun jostain syystä luotan. Hipit tietää.
Mulla oli vuonna 2007-2008 Prahassa kaksi (maailman parasta) saksalaista kämppistä, joista Marc oli Freiburgista (läheltä Ranskan rajaa) ja Heike Chemnitzistä (ent. Karl-Marx-Stadt). Näin jälkeenpäin ajatellen Heike promosi Itä-Saksan mulle huomattavasti paremmin kuin Marc omat hoodinsa. Kun Heike oli käynyt kotona, meillä juotiin Rotkäppcheniä ja Vita Colaa (no toin mäkin Suomesta salmiakkikossua - se oli kaikkien mielestä pahaa paitsi Josén). Heiken lapsuusjutuissa otettiin mustavalkokuvia ja ajettiin Trabantilla ja sitten murtui muuri ja mietittiin, lähdetäänkö länteen vai ei. Heike halusi korostaa sitä, että se oli nimenomaan idästä. Länsisaksalaisuudessa taas ei kai ollut mitään korostettavaa. Eihän mun ikätovereideni lapsuuden Länsi-Saksa tavallaan koskaan kadonnut, jatkoi vain kehitystään yhtenäisenä Saksana. (Esimerkkini länsisaksalaisesta on kyllä vähän löperö, kun sillä on juuret Transilvanian saksalaisvähemmistössä ja siitä käytettiin poliittisesti korrektia lempinimeä Gipsy-Marc.) Onko tämä verrattavissa siihen, että englantilaista ei haittaa olla britti, mutta skotlantilainen haluaa olla nimenomaan skotlantilainen (moi T. ja Google Translator)? Onko yksilön identiteetin suuressa kakussa reilumpi viipale kansallisuutta, jos kotimaa on jokin, jota ei sellaisenaan enää ole? Itäsaksalainen identiteetti: mahdollisuus vai uhka?
Lehtori M. FFO:sta soitti tänään. Juteltiin kevään aikataulusta ja käytännön asioista. Elokuva-asiakin helpottui juuri puolella: järjestänkin illat yhdessä ruotsalaisen harjoittelijan kanssa nimellä "skandinaaviset elokuvaillat". Ah, voin ottaa mun Tillsammans-dvd:n mukaan ja sitten tietenkin pitää kattoa Fucking Åmål ja ja ja, ehkä se ruotsalainen voi sitten huolehtia niistä ei-masentavista suomalaisista elokuvista, kivakiitoshei. Lehtori M. myös toivoo, että hankkisin kursseja varten Salatut elämät -dvd:n. Että sellasta kulttuurivientiä. Tulee olemaan vaikeaa pitäytyä esittämästä ryhmille Ismo puun takana -kuva-arvoitusta.
torstai 9. helmikuuta 2012
Oi onnea!
Junalippu Varsovasta Frankfurtiin: on.
Yksi tuleva oppilas CouchSurfingista löydetty: on.
Täyttämättömiä missioita: tuhansia ja taas tuhansia.
Yksi tuleva oppilas CouchSurfingista löydetty: on.
Täyttämättömiä missioita: tuhansia ja taas tuhansia.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Meenoolippu! Meenoolippu!
Kirjauduin eilen pitkänpitkästä aikaa CouchSurfingiin ja liityin FFO:n*/Słubicen ryhmään. Kirjoitin sinne viestin, jossa ilmaisin muuttavani huhtikuussa sinne ja etsiväni kämppää. Sitä ei vielä alle vuorokaudessa ole löytynyt. Sen sijaan joku suositteli kysymään tulevan työpaikkani lähellä sijaitsevasta opiskelija-asuntolasta, josko voisin saada niiltä huoneen; joku kysyi, haluaisinko ruveta sille suomi-saksa-tandempariksi; joku ehdotti, että söisimme yhdessä kakkua; joku ehdotti, että menisimme kaljalle, kun tulen Saksaan. Uskon (ehkä) jälleen (vähän) ihmiseen! Tosin olisi kiva, jos seuraavalla tai sitä seuraavalla FFO:laisella olisi mulle, no, huone. Tai edes antaa jonkun yhteystiedot, jolla olisi huone. (Tai jos se haluaa vain tutustua, olisi kiva jos se olisi esim. tosi komea.) Olisi varmaan ihan järkevää ottaa yhteyttä siihen asuntolaan, jota yksi surffaajista suositteli, mutta hirveän mielelläni kyllä asuisin jossain oikeassa talossa.
Lisäksi, tattararattattaa: varasin matkat (joskaan en ihan kaikkia vielä). Lähtö on Helsingistä Eckerö Linella maaliskuun 30. päivän aamuna kello 8. Tallinnasta jatkan bussilla Riikan ja Vilnan kautta Varsovaan: bussi lähtee 12.45 ja perillä Puolassa olen seuraavana päivänä aamukuudelta. Sieltä jatkan todennäköisesti Varsova-Berliini-junalla Frankfurtiin, mutta en varannut lippua vielä siltä varalta, että löydän jotain halvempaa. Luultavasti juna on kyllä kätevin ja varmasti nopein vaihtoehto. Kun junatunneli Tallinnaan ja muut releet ovat käyttökunnossa joskus vuonna 2067, se tyytyväinen mummo matkalla Helsingistä Berliiniin viidessä tunnissa olen minä.
* FFO = Frankfurt/Oder = Frankfurt an der Oder
Lisäksi, tattararattattaa: varasin matkat (joskaan en ihan kaikkia vielä). Lähtö on Helsingistä Eckerö Linella maaliskuun 30. päivän aamuna kello 8. Tallinnasta jatkan bussilla Riikan ja Vilnan kautta Varsovaan: bussi lähtee 12.45 ja perillä Puolassa olen seuraavana päivänä aamukuudelta. Sieltä jatkan todennäköisesti Varsova-Berliini-junalla Frankfurtiin, mutta en varannut lippua vielä siltä varalta, että löydän jotain halvempaa. Luultavasti juna on kyllä kätevin ja varmasti nopein vaihtoehto. Kun junatunneli Tallinnaan ja muut releet ovat käyttökunnossa joskus vuonna 2067, se tyytyväinen mummo matkalla Helsingistä Berliiniin viidessä tunnissa olen minä.
* FFO = Frankfurt/Oder = Frankfurt an der Oder
Kaukana rajalta
Vaikka tällä hetkellä kökötän läppäri polvillani Tampereen Amurissa, tulee tovi sitten perustamani Rajatilakokemus-blogi käsittelemään aikaa, jonka vietän tänä keväänä aivan jossain muualla. Aloitan blogin seuraavin ylevin tavoittein:
- Kirjoitan tähän mahdollisimman paljon sinä aikana, jonka huhti-heinäkuussa 2012 vietän S2-harjoittelussa Saksassa Frankfurt Oderissa. Nokkelimmat-pokkelimmat teistä ovatkin varmaan jo arvanneet, että blogin nimi liittyy kaupungin sijaintiin.
- Kirjoitan tähän ainakin kerran jotain sellaista, joka liittyy ammatti-identiteettiin.
-Hankin ammatti-identiteetin Kehitän ammatti-identiteettiäni.
Ostin tänään Gehringin ja Heinzmannin Suomen mestari 1 -kirjan ja syynäsin sitä ison jasmiiniteekupillisen ajan Kahvila Runon yläkerrassa. (Sattui olemaan onneksi ruusunojatuoli vapaana. Laskiaispullia ei ollut.) Suomen mestaria käytetään harjoittelupaikassani Viadrinan kielikeskuksessa Frankfurtissa, ja sikäläinen lehtori M. suositteli, että tutustun siihen jo ennen harjoittelun alkua. Saan Frankfurtissa ihkaoman alkeiskurssin! Olen jonkun (ehkä) ensimmäinen kosketus suomen kieleen! Ja koska oppikirjan lueskelu oli minun ensimmäinen konkreettinen kosketukseni harjoitteluun, on tänään jännittänyt.
Konkretiaa toi sekin, että laadin tänään asunnonhakuilmoituksen nettiin saksaksi. Siihen meni niinku sanoisin aika kauan siihen nähden, että luin aikanani pitkän saksan ja kirjoitin siitä kunniakkaan cum lauden. Nyt odotan saksankielisiä sähköposteja potentiaalisilta vuokranantajilta ja uhkun taistelutahtoa ja optimismia. Frankfurtin vuokrat ovat ihanan pieniä (niin kuin varmaan suuressa osassa entisen DDR:n muuttotappiopaikkakunnista): käyttämälläni nettisivulla mainostetaan yli 20-neliöisiä, moni-ikkunaisia kimppakämppähuoneita vanhoissa, korkeahuoneisissa, puulattiaisissa asunnoissa ja pyydetään niistä reilun kahdensadan euron vuokraa. (No okei, on siellä paljon rumiakin asuntoja.) Jos ajatellaan, että maksaisin asumiskuluja netteineen, vesineen ja sähköineen vaikkapa kolmesataa kuussa, jää harjoittelutukea elämiseen jopa 700 euroa. Aaaiee! Olen rikas!
Ennen lähtöä täytyy kirjoittaa S2-praktikumiin jonkinlainen opinnäytetyö, jonka viime viikolla ilmoitin tekeväni ulkomaanlehtorin työstä. (On muuten tulossa melkoista akateemista ilotulitusta.) Lähdekirjallisuuteni on niin kivaa: luen artikkeleita CIMO:n (Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen) ja Ulkomaanlehtoriyhdistyksen julkaisemista kokoelmista sekä Yrjö Laurannon ja Marjut Vehkasen toimittamasta Päättymätön projekti -kirjasta. Eilen luin iltakirjaksi joukon artikkeleita suomen kielen opettajan työstä Transilvaniassa Cluj-Napocassa (tai, kuten artikkelien kirjoittajat sitä unkariksi kutsuvat, Kolozsvárissa) ja, nörttiä kyllä, menetin yöuneni silkasta innostuksesta. Onpa kyllä ihan älyttömän kivaa taas lähteä! Tällä kertaa mun ei edes tarvitse jännittää niin paljon kuin Saranskiin mennessäni eikä Pappakaan varmaan saa migreenikohtausta siitä pelosta, että saan saksalaisten junien penkeistä täitä tai että paluujunani aikanaan kesällä meneekin vahingossa Tsetseniaan eikä kotiin. Saksaan matkustaminen on suunnilleen yhtä suuri seikkailu kuin se, jos matkustaisin Outokumpuun.
Huomasin edellistä kappaletta kirjoittaessani, että tämä postaus vaatii herrajjesta lähdeluettelon. Kaikilla noilla kirjoilla on niin pitkä nimi, että niiden tunkeminen tekstin sekaan tekee siitä mahdottoman lukea. Epäilen, pääsenkö jatkossa paukuttelemaan henkseleitä ihan vastaavassa määrin: vaikka kirjoittaisinkin yhden ammatti-identiteettiä käsittelevän postauksen (paluulautalla kalja kädessä), voin luvata, että tämä blogi tulee painottumaan enemmän henkilökohtaiseen arkeen kuin S2-ammattikirjallisuuteen. Aion siis kirjoittaa muun muassa Radioheadin keikasta, joka on Berliinissä heinäkuussa ja jonne minulla on lippu. "Sori."
Mutta tässä se tulee - epämuodollinen lähdeluettelo:
- Karjalanpaistista kaksoiskonsonanttiin: Suomen kielen ja kulttuurin vaikuttajat maailmalla (CIMO 2009)
- Kielisiltoja maailmalle: Suomen kielen ja kulttuurin opetus ulkomaisissa yliopistoissa (CIMO 2007)
- Päättymätön projekti: Näkökulmia suomen kielen opetukseen (toim. Yrjö Lauranto & Marjut Vehkanen 2011)
- Suomea pitkin palloa: Ulkomaanlehtoriyhdistyksen 40-vuotisjuhlakirja (toim. Mai Frick & Saija Merke 2011)
- Suomen mestari 1: Suomen kielen oppikirja aikuisille (Sonja Gehring & Sanni Heinzmann 2011)
- Kirjoitan tähän mahdollisimman paljon sinä aikana, jonka huhti-heinäkuussa 2012 vietän S2-harjoittelussa Saksassa Frankfurt Oderissa. Nokkelimmat-pokkelimmat teistä ovatkin varmaan jo arvanneet, että blogin nimi liittyy kaupungin sijaintiin.
- Kirjoitan tähän ainakin kerran jotain sellaista, joka liittyy ammatti-identiteettiin.
-
Ostin tänään Gehringin ja Heinzmannin Suomen mestari 1 -kirjan ja syynäsin sitä ison jasmiiniteekupillisen ajan Kahvila Runon yläkerrassa. (Sattui olemaan onneksi ruusunojatuoli vapaana. Laskiaispullia ei ollut.) Suomen mestaria käytetään harjoittelupaikassani Viadrinan kielikeskuksessa Frankfurtissa, ja sikäläinen lehtori M. suositteli, että tutustun siihen jo ennen harjoittelun alkua. Saan Frankfurtissa ihkaoman alkeiskurssin! Olen jonkun (ehkä) ensimmäinen kosketus suomen kieleen! Ja koska oppikirjan lueskelu oli minun ensimmäinen konkreettinen kosketukseni harjoitteluun, on tänään jännittänyt.
Konkretiaa toi sekin, että laadin tänään asunnonhakuilmoituksen nettiin saksaksi. Siihen meni niinku sanoisin aika kauan siihen nähden, että luin aikanani pitkän saksan ja kirjoitin siitä kunniakkaan cum lauden. Nyt odotan saksankielisiä sähköposteja potentiaalisilta vuokranantajilta ja uhkun taistelutahtoa ja optimismia. Frankfurtin vuokrat ovat ihanan pieniä (niin kuin varmaan suuressa osassa entisen DDR:n muuttotappiopaikkakunnista): käyttämälläni nettisivulla mainostetaan yli 20-neliöisiä, moni-ikkunaisia kimppakämppähuoneita vanhoissa, korkeahuoneisissa, puulattiaisissa asunnoissa ja pyydetään niistä reilun kahdensadan euron vuokraa. (No okei, on siellä paljon rumiakin asuntoja.) Jos ajatellaan, että maksaisin asumiskuluja netteineen, vesineen ja sähköineen vaikkapa kolmesataa kuussa, jää harjoittelutukea elämiseen jopa 700 euroa. Aaaiee! Olen rikas!
Ennen lähtöä täytyy kirjoittaa S2-praktikumiin jonkinlainen opinnäytetyö, jonka viime viikolla ilmoitin tekeväni ulkomaanlehtorin työstä. (On muuten tulossa melkoista akateemista ilotulitusta.) Lähdekirjallisuuteni on niin kivaa: luen artikkeleita CIMO:n (Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen) ja Ulkomaanlehtoriyhdistyksen julkaisemista kokoelmista sekä Yrjö Laurannon ja Marjut Vehkasen toimittamasta Päättymätön projekti -kirjasta. Eilen luin iltakirjaksi joukon artikkeleita suomen kielen opettajan työstä Transilvaniassa Cluj-Napocassa (tai, kuten artikkelien kirjoittajat sitä unkariksi kutsuvat, Kolozsvárissa) ja, nörttiä kyllä, menetin yöuneni silkasta innostuksesta. Onpa kyllä ihan älyttömän kivaa taas lähteä! Tällä kertaa mun ei edes tarvitse jännittää niin paljon kuin Saranskiin mennessäni eikä Pappakaan varmaan saa migreenikohtausta siitä pelosta, että saan saksalaisten junien penkeistä täitä tai että paluujunani aikanaan kesällä meneekin vahingossa Tsetseniaan eikä kotiin. Saksaan matkustaminen on suunnilleen yhtä suuri seikkailu kuin se, jos matkustaisin Outokumpuun.
Huomasin edellistä kappaletta kirjoittaessani, että tämä postaus vaatii herrajjesta lähdeluettelon. Kaikilla noilla kirjoilla on niin pitkä nimi, että niiden tunkeminen tekstin sekaan tekee siitä mahdottoman lukea. Epäilen, pääsenkö jatkossa paukuttelemaan henkseleitä ihan vastaavassa määrin: vaikka kirjoittaisinkin yhden ammatti-identiteettiä käsittelevän postauksen (paluulautalla kalja kädessä), voin luvata, että tämä blogi tulee painottumaan enemmän henkilökohtaiseen arkeen kuin S2-ammattikirjallisuuteen. Aion siis kirjoittaa muun muassa Radioheadin keikasta, joka on Berliinissä heinäkuussa ja jonne minulla on lippu. "Sori."
Mutta tässä se tulee - epämuodollinen lähdeluettelo:
- Karjalanpaistista kaksoiskonsonanttiin: Suomen kielen ja kulttuurin vaikuttajat maailmalla (CIMO 2009)
- Kielisiltoja maailmalle: Suomen kielen ja kulttuurin opetus ulkomaisissa yliopistoissa (CIMO 2007)
- Päättymätön projekti: Näkökulmia suomen kielen opetukseen (toim. Yrjö Lauranto & Marjut Vehkanen 2011)
- Suomea pitkin palloa: Ulkomaanlehtoriyhdistyksen 40-vuotisjuhlakirja (toim. Mai Frick & Saija Merke 2011)
- Suomen mestari 1: Suomen kielen oppikirja aikuisille (Sonja Gehring & Sanni Heinzmann 2011)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)