Hammasahventen matkassa

Internet päätti, että vaikka Dobra lähtee, osa hänestä pysyy luonani iäti: Googlen oletuskieli koneellani on tästedes näköjään puola. Google.fi on toki suomeksi ja google.de saksaksi, mutta ongelma on se, että useimmiten tykkään käyttää hakuvekotinta nimenomaan englanniksi ja google.com on itsepintaisesti puolankielinen, vaikka mitä sirkustemppuja tekisin. Edes oma polakkini Agnes ei keksinyt, mistä kielen saisi vaihdettua takaisin englanniksi. Jos siis googlaan esimerkiksi 'Mr Darcy' (viimeksi tänään), ensimmäiset tulokset ovat silkkaa puolaa. Apuaaaaargh! (Epäilen, että syypää on Dobran Gmail-tili. Jos annan jonkun, jonka Gmail on englanniksi, kirjautua sisään koneeltani, tapahtuuko ihme? Itse kun en käytä.)

Perjantaina tein parhaan päätöksen sitten sen ikimuistoisen päivän kesällä 2011, kun päätin laittaa mantelirouhetta vadelmapiirakkataikinaan: ostin polkupyörän. Sen myi minulle keski-ikäinen setämies turkkilaisella torilla Berliinin kanaalin varrella. Se on pienehkö, näppärä, vihreä-violetti Velo Star, jossa on julmetut off road -renkaat, kori tarakalla ja yksi vaihde ja joka menee kovaa. (Lauantaina Velo Star joutui heti testiin: ajoimme 16 kilometriä itään Müggelseelle uimaan ja toiset 16 takaisin. Uusi paras ystäväni toimi kuin unelma asfaltilla ja metsäpoluilla. Talviturkkini jäi järven sameanvihreään veteen kellumaan.)

Lisäksi ostimme (meitsi ja Marcello) turkkilaiselta torilta seuraavat asiat: melonin, ananaksen, munakoison, kirsikkatomaatteja, limettejä, minttua, kaksi hammasahventa ja sata grammaa salmiakkia. Olimme kriittisiä asiakkaita ja maistelimme läpi suunnilleen kymmenen melonikojua ennen ostopäätöstä, mikä oli sekä kivaa että kannattavaa - valitsemamme meloni, joka oli ehkä galiameloni, oli järjettömän hyvää. Viikonloppu oli muutenkin kulinaristinen menestys, jos nyt jalkapallossa tulikin turpaan (ensin vanhalle suosikilleni Saksalle torstaina, sitten uudelle suosikilleni Italialle sunnuntaina).

Perjantai-iltana teimme hammasahventa grillissä. Toimme eväkkäät torilta kotiin Neuköllniin muovipussissa kaikkine suoline ja silmineen. Marcello oli sitä mieltä, että minä saan luvan opetella perkaamaan kalan. Käytiin seuraava keskustelu. (Pappa, olen häpeäpilkku.)

- Come on, I can't clean a fish. You know I'm afraid of corpses.
- Well, I'm gonna call my mum. I have no idea how to do this.

Napolin puhelinneuvonta auttoi: kalat suolistettiin oikeaoppisesti (en auttanut, mutta otin kyllä monta valokuvaa hammasahvenista prosessin eri vaiheissa), maustettiin (suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja valkosipulilla) ja laitettiin parvekkeelle grilliin. Ukkonen murahteli jo kattojen päällä ja James Blake lauloi. Ateria oli täydellisen raamatullinen: valkoviiniä, noin viisi (viipaletta) leipää ja kaksi järkyttävän hyvää kalaa. Lisäksi olen aika varma, että Raamatussakin olisi nautittu jälkiruoaksi ananasta ja mojitoja, jos maailma olisi ollut silloin näin pieni. 

Harjoittelun loppurytinät ovat käynnissä: parhaillaan väsään tenttejä kaikille ryhmilleni paitsi Oberstufelle, jonka Unicert-koe on jo huomenna (jännää!). Voi, kun kaikki pääsisivät läpi. Harjoittelun seurantatunnit ja palautesessiot Maaritin kanssa on tehty. Olen viikkoa ja raporttia vaille maisterisjätkä. Alkaakohan se jossain vaiheessa tuntua vähemmän siltä, että no on piruvie jo aikakin, ja enemmän siltä, että nyt skumppa kylmään? Epäilen vahvasti.