Dramaattisesti sanottakoon, että olen jotenkin järjestänyt elämäni sellaiseksi, että päädyn toistuvasti istumaan tyhjissä huoneissa läppäri sylissä laukku pakattuna ja luovuttamaan avaimet. Se on aina vähän haikeaa mutta toisaalta kutkuttavaa - tajusin tänään, miten typerältä avainnippuni lukuisine avaimenperineen tulee tänään illalla näyttämään, kun siinä on pelkkä yksinäinen pyöränavain.
Olen viettänyt viimeisen viikonloppuni Frankfurt/Oderissa. Muutaman tunnin kuluttua lähden takaisin Berliiniin. Olen siivonnut keittiön, kylppärin, eteisen ja kaikuvan huoneeni, hävinnyt Mario Kartissa, juonut vodkaa joen rannalla, kävellyt ja ottanut kuvia, nukkunut päiväunia, yskiäkröhinyt ja hakenut viimeiset paperit kielikeskukselta. Agnes ei tullutkaan kotiin täksi viikonlopuksi ja muutenkin talo on kauhean tyhjä.
Koin perustelluksi kunnostautua viimein Frankfurt-turistina: vierailin eilen ensimmäistä kertaa Marienkirchessä, joka on koko kevään herättänyt mut aamuisin kellonkalkatuksellaan. Se oli hämmentävä kokemus - Marienkirche kun ei varsinaisesti ole kirkko vaan pelkkä kirkon kuori. Sisällä ei ole penkkejä, vain rivi rumia taitettavia tuoleja; alttaria ei ole, vain yksinäinen katosta riippuva puu-Jeesus ja hämmentävän väkivaltaiset lasimaalaukset ikkunoissa. Muuten kirkossa oli lähinnä näyttely vaihtelevantasoista paikallistaidetta. Otin kuvia tyhjyydestä ja niistä tuoleista ja jotenkin kaikki sopi hirveän hyvin yhteen - lamauttava kuumuus, putsattu kirkko, tyhjät kadut, suihkulähteessä pulikoivat kakarat, ruohottunut ja eloton Lichtspieltheater der Jugend... Frankfurt/Oder on joskus ihan hivenen postapokalyptinen.
Berliinissä olen muun muassa ajanut Velo Starilla ja perehtynyt Saksan historiaan (kiitos Reetongille oivasta museovinkistä). Torstaina kävin Marcellon kanssa leikkauttamassa takatukat pois Mittessä kampaamossa, johon ei varata aikaa vaan otetaan vain vuoronumero ja pingotaan parturintuoliin, kun oma numero kilahtaa ruutuun. Odottelu kesti viitisentoista minuuttia, pesu ja leikkaus ehkä kymmenen. Ajattelin kaihoten Rastan Eetua. Olihan se tosi käytännöllistä, että tukka lähti päästä jotta nipsis napsis vaan, mutta kun minä tykkään käydä kampaajalla ja tykkään siitä, että kampaaja on huolellinen ja laittaa pesun yhteydessä hoitoainetta ja kuivaa ja laittaa hiukset leikkaamisen jälkeen (tuolla se piti tehdä itse) ja pätee hoito- ja laittovinkeillä ja tietää minua paremmin, mitä hiukseni ja elämäni kaipaavat. No, tukka on joka tapauksessa ihan hyvä ja kasvaa kohisten.
Viime viikon parhaita kokemuksia oli Anthony McCallin valoinstallaationäyttely Hamburger Bahnhofissa. Ensimmäiseen näyttelyhuoneeseen astuminen kirkkaassa päivänvalossa kuhisevasta aulasta oli hurjaa - siellä oli aivan pilkkopimeää. Kesti hetken, että silmä tottui ja pystyin keskittymään siihen, mitä on ympärillä, enkä siihen, putoanko ihan just jyrkänteeltä tai kävelenkö päin seinää. Installaatiot olivat vastapäiseen seinään tai katosta lattiaan heijastuvia, hitaasti liikkuvia ja muotoutuvia kuvioita valkoista valoa. Valon sisälle saattoi mennä tai leikata vartalollaan valon jostain kohtaa poikki. Isoimmassa huoneessa kaikki valokuviot heijastuivat lattiaan ja ilmassa leijui savua, joka sai valon muodostaman tilan näkymään pimeässä selvemmin. Ihmiset makasivat lattialla ja valokuviot liikkuivat hitaasti niiden yli. Mekin pötköttelimme lattialla pitkään. Hypnoottista ja jännää - tunnelma oli kuin jossain pyhätössä. Näimme myös muun muassa kiinalaisen taiteilijan Qiu Shihuan näyttelyn, jonka kaikki maalaukset olivat enemmän tai vähemmän valkoisia - ensi katsomalta näytti, että tila oli täynnä valkoisia kankaita. Lähempää maalauksista kuitenkin erotti maisemia. Mitä sää näet tässä? -kävely näyttelyn läpi oli varsin viihdyttävä: mitä epämääräisemmin yksityiskohdat erottuivat, sitä todennäköisemmin jompikumpi sanoi mä näen tässä vettä, ja tossa on horisontti ja tossa taivas. Minä näin lumipyryjä ja huonoja tieolosuhteita, Marcello ei.
Ja ei, tulevaisuudensuunnitelmista kertovan päivityksen aika ei ole vielä. En vieläkään tiedä. Että heikunkeikun vaan, lähden tästä ihmettelemään lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti