Jalkapallohuliganismin eri muotoja

Näin se huoltosuhde huomaamatta muuttuu: holhosin vanhempiani Berliinissä koko viikonlopun. Kai te nyt sitten osaatte ja kai te nyt tajuatte mistä se teidän bussi lähtee ja onko sulla nyt villapaita mukana ja tuo päivälippu vanhenee sitten aamukolmelta että sitä pidempään ei rällätä niin! Kohta niiden pitäisi tulla käymään täällä Frankfurtissa, mutta koska ei arvon herrasväestä mitään kuulu, täytän nopeasti blogivastuuni. Huoneeni Fforstissa on tosin hivenen sotkuinen, mutta 19 vuotta kanssani asuneille siinä ei liene kauheasti uutisarvoa. Keittiö on sentään putipuhdas (kiitos Agnesin).

Tänä viikonloppuna olin siis ensimmäistä kertaa jonkinasteinen turistiopas Berliinissä. Vastuuni tuntien retuutin vanhempani suunnilleen samoja reittejä myöten, joilla Marcello viime viikonloppuna juoksutti Iinaa, Joonasta ja minua (mitä nyt karsin vähän sieltä viinanhuuruisesta päästä ja lisäsin yhden kirkon ja museon ohjelmaan) ja eikäpä siinä, ei edes eksytty eikä pappa yrittänyt lähteä sooloilemaan Bundestagissa tai muuten hankkiutunut polizein kynsiin. Lauantaina katsoimme Saksa-Portugali-pelin biergartenissa Kastanienalleella. Äiti löysi pöydästä pienen Saksan lipun ja heilutteli sitä hyvin asiantuntevan näköisenä pitkin peliä, metrossa ja koko matkan Alexin halki hotelliin. Priceless.

Italia-Espanja-pelin katsoin jossain Ostbahnhofin kulmalla italialaisten huutajien kanssa. Jalkapallo tuo normaalisti melko säyseästä Marcellosta esiin eläimellisiä piirteitä. Nauroin salaa vähän ja väistelin pahimpia huitomisia.

Nyt pitää valmistautua rautatieasemalle lähtöön (tuntuu, etten opettamisen lisäksi tee juuri muuta FFO:ssa kuin juokse Fforstin ja rautatieaseman väliä) - turistiseurue ilmoitti kuin ilmoittikin itsestään. Tänään testataan yksi Frankfurtin noin kahdesta ravintolasta, jo jännittää!