Ulkona jyrisee, murisee ja salamoi. Dramaattisen iltameikin väriset pilvet tulivat Oderin yli Puolan puolelta ja nyt taivas on ihan siinä rajoilla, putoaisiko niskaan vai ei. Juon laihanpuoleista kahvia ja fiilistelen. Agnes lukee tenttiin raidallisissa pyjamahousuissa. Minusta ukkosella ei voi oikein tehdä mitään, koska ilma roikkuu ja on hermostunut olo: pitää vain ottaa mukava asento ja keskittyä show'hun. En pelkää ukkosta, mutta minulla on tärkeitä ukkosmuistoja, joihin liittyy pelkoa - joko minä pelkäsin tai sitten joku muu. Ehkä juuri pelko aiheuttaa sen, että muistikuvat tietyistä hetkistä aktivoituvat heti, kun ilma tuoksuu ukkoselle.
Joskus pienenä olin mummin ja ukin mökillä Pielisellä Nurmeksessa, kun ukkosti kovasti. En muista, ketä muita mökissä oli mummin ja minun lisäksi, mutta muistan, miten mummia pelotti. Todennäköisesti muita aikuisia ei ollut paikalla - luultavasti muiden läsnäolo olisi vienyt huomiotani pois siitä, että aikuinen pelkää. Meidän piti tulla ikkunasta pois, kun salamoi: mummi oli kai sitä mieltä, että ukkonen voi tulla ikkunasta sisään. Kökötimme tuvan ainoalla sängyllä, joka ei ole ikkunan alla. Mökkisaaren kalliossa on pieni kuoppa, jonka Olli ja Lauri kihnuttivat vasaralla aikeenaan mennä kallion läpi Kiinaan. Sateen jälkeen kuopassa oli tilkka vettä ja havunneulasia.
Kielikurssin aikana Prahassa vuonna 2007 opin, että ukkoset ovat Keski-Euroopassa paljon suurempia kuin Suomessa. Muistan jonkun lämpöisen kadun, jolla kävelin paljain jaloin ukkosen jälkeen, koska halusin suojella kenkiäni tulvalta. Kolej Hostivařissa sain ensimmäisen myräkän alkaessa sätkyn, kun tuntui, että ukkonen kaataa koko kompleksin. Ensimmäinen reaktioni pelottavassa tilanteessa oli, että livistin Marcin kerrokseen - jostain syystä 22-vuotiaalle minulle oli itsestäänselvää, mistä kannattaa hakea turvaa ukkosella. Me istuttiin ikkunalaudalla katsomassa sadetta ja puhuttiin jostain eikä mistään ja käytävässä oli hämärää. Matkalla lähikauppaan oli polut täynnä etanoita, joita piti väistellä loikkien.
Ja sitten vielä ne kerrat, kun tuskaisina teinikesinä seurasin järvellä mylläävää ukkospanoraamaa huoneeni ikkunasta, poltin suitsuketta ja kirjoitin päiväkirjaani huomattavan viisaita ja omaperäisiä ajatuksia. Ukkonen, ukkonen, ukkonen. Olisipa kerran viikossa ukkonen. Nyt sataa vettä ja puista valkoisia terälehtiä ja Forststraßella vallitsee vedenpaisumus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti