Katsottiin eilen naisseurueella He's Just Not That Into You sekä Kunniattomat paskiaiset. Älkää kysykö miksi, en voi perustella ensin mainittua mitenkään - se oli aivan kamala. Jälkimmäisen olin nähnyt kerran ja se oli vieläkin hyvä. Molemmat oli dubattu saksaksi.
Kutsukaa huonoksi maahanmuuttajaksi (ja käskekää mennä sinne mistä tulinkin ja syyttäkää, että vien saksalaisten miehet ja työt ja verovarat ja lompakot), kun en osaa olla maassa maan tavalla, mutta mä en kertakaikkiaan ymmärrä dubbaamista. Kunniattomat paskiaiset oli selvästi ns. hyvin dubattu - dubbaus ei ärsyttänyt jok'ikinen sekunti ja esimerkiksi Brad Pittin dubbausääni oli hyvä. Sekin auttoi asiaa, että vain englanninkieliset osat oli dubattu - ranskankielisissä oli vain tekstit englanniksi (loogista). Mutta miksi, miksi ylipäänsä pitää dubata? Oli sitten hyvin tai huonosti toteutettu, se syö ihan hirveästi alkuperäistä näyttelijäntyötä. Onhan se Brad Pitt siinä ilmeineen ja eleineen, mutta sen ääni on jonkun saksalaisen tyypin. Ja voi pyhät pyssyt, että sen romanttisen kökkökomedian dubbaus oli huuuuono! Erityisesti vihasin kohtia, joissa joku naurahti luontevasti. (Toisaalta se elokuva oli kyllä niin turha, että dubbaus oli ainoa asia, joka teki katsomisesta jotenkin mielekästä. Kielenoppimismielessä.)
Parhaillaan mietin, että josko sitä jotenkin orientoituis tulevaan työviikkoon. Olen ollut koko viikonlopun aivan häpeällisen laiska ja huono. Tänään alakerta täyttyy ranskalaisista, jotka viettävät presidentinvaalivalvojaisia. Olisi ihan jännää mennä seuraamaan niiden tunnelmaa. Katsotaan. Torstaina täällä oli ViaRunning-hyväntekeväisyysjuoksutapahtuman jatkobileet ja perjantaina jorattiin Havanassa La Marchen keikalla. Juoksubileiden tunnelma oli aika ikävä: meidän pitäisi naapureiden takia pitää varsinkin viikolla ihmiset sisällä ja ikkunat ja ovet säpissä iltakymmenen jälkeen, mitä oli hieman hankala perustella humalaisille juoksutapahtumaihmisille, kun ilma oli ulkona linnunmaitoa ja sisällä haisi sukalle. Keikalla puolestaan oli kivaa. Ilma kylmeni yhtäkkiä kamalaksi (tarvitsen taas takkia!), mutta tanssi ja caipirinhat ja hilpeä seura lämmittivät. Saksalaiset on hyviä joraamaan. (Joku tosin väitti, että berliiniläiset vain seisovat cooleina keikoilla, mistä syystä on paljon kivempaa käydä keikoilla Frankfurt Oderissa. Najaa.)
Lisäksi mua on tänä viikonloppuna lämmittänyt ja ilahduttanut Agnesin omat bileet, kun se joko laulaa musiikin mukana tai katsoo jotain sarjaa ja nauraakäkättää ääneen kuulokkeet päässä. Ihana tyyppi. Sillä on joku epäromanssi yläkerran coolin ruotsinopiskelijatytön kanssa, mitä ei pitäisi olla, koska viimeksimainitulla on tyttöystävä, mutta nämä nyt on näitä. Monet tulevat ja lähtevät opintoihin liittyvien harjoitteluiden takia, ja Agneskin on kuukauden päästä lähdössä johonkin. Saa nähdä, kuka tänne muuttaa.
Sanokaa Iinalle, että mä olen siitä huolissani, koska se ei ole ollut online niin pitkään aikaan.
Sanokaa radiokanaville Suomessa, että ottaisivat Radio Berlin ykkösestä mallia. Tällä hetkellä meillä tosin soi jokin puolalainen kanava, joka soitti äsken Bomfunk MC'siä.
(Edit 17.31)
Olen sitä mieltä, että ihmisen ei pidä juuttua paikoilleen liian pitkäksi aikaa. Näyttää siltä, että muutan kesäkuussa kolmosrapusta nelosrappuun.
Kun 30 ihmistä asuu yhdessä, on epärealistista olettaa, että kaikki sujuu harmonisesti. Meillä kolmosrapun kolmannen kerroksen vasemmanpuolimmaisessa asunnossa sujuu: Agnes lauleskelee nytkin, ja me annetaan toisillemme juuri sopivasti tilaa. Kuten sanottua, Agnes kuitenkin muuttaa kesäkuussa pois. Mä lähden samalla rytinällä naapuriin ja naapurin Daniel muuttaa tänne. Daniel asuu tällä hetkellä Kathleenin ja Piotrin kanssa ja niillä on siellä ilmeisen ikävä tunnelma eikä juuri yhteistä kieltä asioiden ratkomiseksi (Daniel puhuu lähinnä espanjaa). On ainakin toivottavasti kaikkien edun mukaista, että me vaihdetaan huoneita päikseen. Daniel saa valita uuden kämppiksen itselleen ja asua Fforstin-bestiksensä Bernan naapurissa; minun taas ei tarvitse valita uutta kämppistä kahdeksi kuukaudeksi vaan saan asua Kathleenin ja Piotrin kanssa, joista tykkään jo valmiiksi. Lisäksi pääsen eroon merisairaista seinistäni (ja saan tilalle käsittämättömän ruman kokolattiamaton).
Ajatukset kasaan nyt, kiitos. Odotan Tommya messengeröimään. Tänään ja eilen on ollut kamala ikävä omaa väkeä: oli esimerkiksi pakko ostaa suurikokoinen kookossuklaalevy ihan vain siksi, että pakkauksessa luki Banu (Anun lempinimi parhaimmiston keskuudessa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti